
Koronapassista voi olla montaa eri mieltä. Lokakuussa 2021 se kuitenkin avasi tuhansille pienille liikeyrityksille mahdollisuuden avata ovensa asiakkaille siten, että jokainen asiakaspaikka saatiin käytettyä. Tämä ei tietenkään sopinut sille äänekkäälle vähemmistölle, joka ryömi esiin jostain kivien alta tuomitsemaan jokaisen pienyrittäjän, joka otti sen käyttöön. Älämölössä käytettiin surutta viittauksia niin ihmisoikeuksiin kuin kansallissosialistienkin järjestämiin vainoihin vaikka liskoihmisiä ja illuminatia ei suuremmin mainittukaan. Koska on aina hyvä palkita nämä loukkaantujat tavallaan ja antaa heille jotain, mikä säilyy heillä vielä jälkipolvillekin asti, toteutimme tällaisen mitalin. Erittäin hyvää laatua, jotta 2070-luvullakin tämä löytyy vielä piironginlaatikosta, jotta Pirjo-Petteri voi Golf-virran kääntymisen muistopäivän aattona kysyä isoisältään, mitä muistoja tämän saamiseen liittyy. Jarmo siinä sitten istahtaa omaan hiilikuituvahvistettuun kevlar-kiikkustuoliin ja muistuttaa lapsia, että aikanaan oli sellainen internet, jossa pystyi nuorena aikuisenakin vetämään vielä itkupotkuraivareita ja aina löytyi joku samanmielinen itkemään samaan aikaan. Voi pojat - millaisia muistoja tähän silloin kytkeytyykään! Kansa Taisteli - entiset koronapassiloukkaantujat kertovat!
Mitali on halkaisijaltaan 32 mm ja pakkaus sisältää viisi mitalia. Palkitse koko ryhmä kerralla!